|
There are no translations available.
Yhteenveto 20v-juhlaseminaarin palautteesta
OUGFin kevätseminaari pidettiin keskiviikkona 21.5 - perjantai 23.5.2008 Silja Seranalla risteilynä Helsingistä Tukholmaan ja takaisin. Ohjelma koostui kahdesta seminaaripäivästä. Ensimmäinen päivä oli yhteinen ruotsalaisen Oraclekäyttäjäkerhon kanssa.
Juhlaseminaarijärjestelyt oli aloitettu yli vuosi ennen tapahtumaa. Luennoitsijoita haalittiin varsin pitkällä aikavälillä. Seminaarista muodostui ruotsalais-suomalaisbrittiläisyhteistyötä. Luentosaleiksi oli jo edelliskeväänä varattu kaikki laivan konferenssitilat niin, että 5 rinnaikkaisluentoa saattoi olla yhtä aikaa. Laivayhtiö oli kuitenkin myynyt tiloja monille muillekin, mistä ikäväksemme seurasi harmillisia tilanteita myös osallistujille. Laivan henkilökunta muutteli tulevien esitysten saleja kesken päivien, joten tutun niminen sali saattoi olla jokin muu kuin viimeksi.
Varsinaista yhtenäisteemaa juhlaristeilylle ei ollut, mutta ohjelma oli DBA- ja sovelluskehityspainotteinen. APPSeille oli tarjolla oma luentoputki.
Englannin käyttäjäkerhon kautta saatiin vieraaksi relaatiomallin kärkiasiantuntija Chris J. Date. Hän piti neljä erinomaista luentoa, jotka jakautuivat molemmille seminaaripäiville.
Osallistujia juhlaristeilylle ilmoittautui määräaikaan mennessä 140, ruotsalaisen käyttäjäkerhon osallistujamäärä oli reilut 60.Arvosanojen jakauma Arvosanojen jakautuman perusteella voimme todeta, että osallistujat olivat voittopuolisesti tyytyväisiä. Ensimmäisenä päivänä pidetysitä esityksistä 10 oli niin pidettyjä, että vähintään puolet arvosanoista oli "Excellent". Toisen päivän esityksistä taas 13:ssä vähintään puolet annetuista arvosanoista oli "Excellent".
OUGF 20y scores/day
Muutamasta esityksestä ei kovin paljon pidetty, mutta sellaisia ei onneksi monta ollut.
Esityksistä poimittuja mainintoja
- very personal presentation
- provoking language
- hauska, mutta hieman asian vierestä
- asiaa, olkoonkin etttä jäi hieman liikaa ohi työkalujen esittelyksi (toisaalta niitä oli paljon)
- peruskauraa tavallista poikkeavasta näkökulmasta, hassut kalvot
- niin paljon asiaa, että toivottavasti ohi menneet asiat löytyy kalvoilta
- tämä vähän hukkui baarihälyyn - olisi varmaan must, ihan hauska...?
- fun but not much real correct tech. Information
- very good material. Presentation could be improved.
- Good points, but more strategic than technical
- very much to learn. Good presentation
- Excellent insights with live examples. Audience is kept thinking and entertained.
- interesting to hear the history
- mainio tapa kertoa nykysenkin optimoijan toiminnasta 6.0 ensi kerralla
- mukava jutustelija
- asiaa
- sain haluamani tiedon
- hyvät käytännön esimerkit
- sopivan lyhyt
- hieno esitys oikeasta tilanteesta, kantaa ottava ja avoin esitys
- hyvä paketti OPN käsitteistöstä ja mahdollisuuksista
- clear presentation on complex area, now I know what it is
- absolutely marvelous wrap up of many things, difficult areas made easy
Muu palaute
- lisää APPS käyttäjiä toimintaan mukaan
- seminaariluentojen aiheita: uusien APPS versioiden ominaisuudet ja tulevaisuuden kehitysnäkymät, case: käyttöönottoprojektit
- APPS käyttäjiä lisää mukaan toimintaan
- uusien versioiden (toiminnallisuuksien) esittelyjä seminaarissa
- lyhyet kuvaukset sessioista olisi ollut hyvä juttu. Nyt piti arvailla otsikon perusteella
- Melkein kaikista esityksistä olisi mukava saada kalvot (tulevat varmaan ougfin sivuille),sen verran hyödyllistä niiden sisältö oli.
- Hyvä, että tarjolla oli sekä kriittisiä käyttäjäpuheenvuoroja & Oracle tuotteiden esittelyjä ( vaikka näistä kyllä osataan rahastaa!).
- Sempan järjestelyt oli hyvin hoidettu (p1, palautelomakkeiden jako:) & tarjoilu pelasi.
- Ruotsalaisten kanssa olisi voinut olla yhteistä ohjelmaa.
- Moove Booze!
- Maybe its better to have less concurrent sessions e.g 3 instead of 5 so audience wont be distributed too much and easy to pick a session to attend.
- Tietoturvaa, please
- Oli ihana kuunnella Chris Datea, koska englanti oli niin kaunista ja selkeää!!
|